Lymfooma kissalla, tapausselostus
Nuori, noin 2,5-vuotias maatiaiskissa, kastroitu uros, tuli klinikalle ruokahaluttomuuden ja oksentelun takia. Nuoren kissan luonne oli täysi kymppi, ja oma perhe olikin jo eläinsuojeluyhdistyksen kautta hakusessa. Ennen uuteen kotiin muuttoa piti ruoansulatuskanavaoireille saada selvyyttä. Kissan hoitaja, jolla kissa oli ollut pari kuukautta, kertoi kissan syöneen tässä ajassa aina pieniä määriä kerrallaan, mutta vasta edellisellä viikolla kissa oli selkeästi vähentänyt syömistään ja myös oksentanut joitain kertoja. Tilanne parani hetkeksi, kun kissa eristettiin toisesta kissasta, jonka kanssa oli ollut kärhämää. Nyt kuitenkin ruokahalu oli taas olennaisesti heikentynyt ja päivittäinen oksentelu palanut. Kissa oli muuttunut entistä apaattisemmaksi ja myös laihtunut. Ulostaminen oli kuitenkin ollut säännöllistä ja kissa joi ja pissasi normaaliin tapaan. Kissa oli madotettu eikä eläinsuojeluyhdistyksen teettämissä rutiinitutkimuksissa ollut todettu kissan immuunikatovirusta (FIV) tai leukemiavirusta (FeLV).
Tutkimus alkoi niin kun kaikki tutkimukset: yleistutkimuksesta. Tyypillisessä yleistutkimuksessa kuunnellaan sydän- ja hengitysäänet, tarkistetaan silmät, korvat ja suu, tunnustellaan vatsaontelo ja pinnalliset imusolmukkeet, punnitaan ja arvioidaan kuntoluokka, arvioidaan mahdollisten tuki- ja liikuntaelimistön kipujen mahdollisuutta, sekä, kissan salliessa, mitataan lämpö. Kissa todettiin aavistuksen laihaksi ja lihasköyhäksi, ja turkki näytti hieman huoltamattomalta. Kissat ovat hyvin tarkkoja itsestään ja usein muutokset karvapeitteessä ovat ensimmäisiä havaittavia oireita. Muuten ei yleistutkimuksessa havaittu poikkeamia.
Seuraavaksi otettiin verinäytteet ja tuloksia odottaessa röntgenkuvattiin vatsaontelo. Vatsaontelon röntgenkuvassa oli nähtävissä massamainen muutos etuvatsassa. Röntgentutkimusta täydentämään päädyttiin vielä vatsaontelon ultraäänitutkimukseen. Mahalaukussa todettiin pieni määrä edestakaisin vellovaa ruokasulaa, vaikkei kissa ollut useampaan päivään syönyt. Tämä herätti epäilyn mahalaukun epätäydellisestä tyhjentämisestä, mikä voisi selittää oksentelun. Kun yritti seurata ultraäänianturilla ruoansulatuskanavaa, mahalaukusta kohti ohutsuolta, massa tuli vastaan. Massa vaikutti kiinnittyneen mahalaukkuun. Lisäksi oikea munuainen näytti ultrassa vasenta kookkaammalta, ja siinä oli heti kapselin alla epänormaali nestekertymä. Ensiepäily oli tässä massasta johtuva munuaisen verenkiertohäiriö.
Verinäytetulosten tultua tilanne näytti vielä huolestuttavammalta. Valkosolujen ja SAA-tulehdusarvon lievät nousut eivät aiheuttaneet suurta huolta, röntgen- ja ultraäänitutkimuslöydösten perusteella jonkinasteinen suolistotulehdus oli todennäköinen. Yksi munuaisarvo, urea, oli niin ikään lievästi noussut, mutta tämäkin oli todennäköisesti korjattavissa, eikä huolestuttanut. Kuitenkin veren kokonaiskalsiumpitoisuus oli kohtalaisesti noussut. Kissoilla liian korkea veren kalsiumpitoisuus on tyypillisesti idiopaattista (syytä ei tunneta), tai se voi liittyä krooniseen munuaisten vajaatoimintaan tai joihinkin kasvaimiin. Muitakin harvinaisempia syitä toki on. Vatsaontelon reilunkokoisen massan takia pääepäily oli pahanlaatuisen kasvaimen aiheuttama hyperkalsemia.
Verinäytteiden tultua juttelimme vielä kerran puhelimitse eläinsuojeluyhdistyksen edustajan kanssa. Alustavasti olimme puhuneet mahdollisesta leikkauksesta ja massan poistosta, mikäli vatsaonteloa avatessa todettaisiin tämä mahdolliseksi. Nyt kun ennuste oli hyperkalsemian myötä ensiarviota heikompi, lähdettäisiinkö tähän toimenpiteiseen ollenkaan? Vastaus oli: kyllä lähdetään.
Päivä alkoi tulla päätökseen; kissa sai pienen annoksen nesteenpoistolääkettä kalsiumia alentamaan, sekä annoksen pahoinvoinninestolääkettä. Seuraavana päivänä kissa saapui jo varhain klinikalle, jotta saataisiin pieni ystävä stabiloitua iltapäivän leikkausta varten. Kissalle laitettiin kanyyli, ja sitä kautta infuusionestettä sekä toisen annoksen nesteenpoistolääkettä ja pahoinvoinninestolääkettä. Lisäksi kissa sai jo aamupäivällä opioidikipulääkettä; yleisilme oli leikkauspäivänä edellistä päivää kivuliaampi. Pari tuntia ennen leikkausta tarkastettiin vielä verensokeri, elektrolyytit ja kalsiumarvo. Veren kokonaiskalsiumia lukuun ottamatta verinäytteet olivat normaalit. Kalsiumkin oli laskenut riittävästi, että anestesia olisi turvallinen.
Iltapäivällä kissa nukutettiin ja vatsaontelo avattiin keskilinjaa pitkin sevofluraanianestesiassa. Avauksessa todettiin samoja löydöksiä kuin röntgenkuvissa ja ultraäänitutkimuksessa, mutta tilanne näyttäytyi vielä kuvantamistutkimuksia toivottomammalta. Kasvainmuutos kattoi 75% mahalaukun seinämästä. Kasvain oli myös levinnyt molempiin munuaisiin, vaikka ultraäänitutkimuksen perusteella toivottiin toisin. Lisäksi suoliston imusolmukkeet olivat suurentuneet, eli kasvain oli todennäköisesti levinnyt myös näihin. Kissan kannalta jäi vaan yksi mahdollinen ratkaisu: nuori potilas nukutettiin ikiuneen.
Löydösten perusteella arvioitiin kissan kärsivän vatsalaukun suurisolulymfoomasta, mikä oli lähettänyt etäpesäkkeitä.
Lyhyesti kissan lymfoomasta eli imukudossyövästä
Lymfooma on imusoluista lähtöisin oleva pahanlaatuinen kasvain (lymfosyytti = imusolu). Lymfooma on yksi kissan yleisimmistä kasvaintyypeistä (noin 100-200 tapausta/100,000 kissaa). Riskitekijöitä ovat kissan immuunikatovirus (FIV) tai leukemiavirus (FeLV), tupakansavu, radon, maatalouskemikaalit, immunosuppressiiviset sairaudet tai hoidot. Tyypillinen esiintymisikä on noin 10-12 vuotta. Saattaa esiintyä myös nuoremmilla, tällöin usein liitetty FeLV-infektioon ja lymfooma on tällöin useimmiten välikarsinassa eli rintaontelossa samassa tilassa sydämen kanssa.
Lymfoomat voidaan jaotella anatomisen sijainnin mukaan ja/tai lymfosyyttien koon mukaan. Isot lymfosyytit (nuoret lymfosyytit eli lymfoblastit) tarkoittavat aggressiivisempaa sairautta.
Tyypillisin lymfooma kissalla on ruoansulatuskanavan lymfooma (noin 25-50% tapauksista). Toiseksi yleisin lymfooma on nenäontelon lymfooma. Lymfooman oireet riippuvat sijainnista. Esimerkiksi ruoansulatuskanavan lymfooma oireilee pahoinvointina, syömättömyytenä, laihtumisena, oksenteluna ja ripulina. Nenäontelon lymfooman oireita voivat olla sierainvuoto, aivastelu ja nenäontelon massa. Välikarsinan lymfooman oireita voivat olla hengenahdistus, tiheä hengitys, väsymys ja huonosyöntisyys, joskus pulauttelu.
Ruoansulatuskanavan lymfooma voi olla nopeakasvuinen (high-grade) tai hidaskasvuinen (low-grade) lymfooma. Noin 80% ovat hidaskasvuisia ja vastaavat hyvin kemoterapiaan. Vain noin 20% ruoansulatuskanavan lymfoomista ovat nopeakasvuisia, ja näissä lymfosyytit ovat pääsääntöisesti suurisoluisia (> 90%). Usein havaitaan ruoansulatuskanavassa massa. Suurisolulymfooma tarkoittaa huono ennustetta hoidosta huolimatta.
Lymfooma kissalla voi aiheuttaa hyperkalsemiaa (veren kohonneita kalsiumarvoja), mutta tämä ei ole yhtä tavallista kuin ihmisillä tai koirilla.
Kirjoittaja
Anneka Parviainen
eläinlääkäri, erit. sisätaudit
Länsi-Tampereen Eläinystäväsi Lääkäri Oy
www.elainystavasilaakari.fi